Valmismatkalaki
Valmismatkalaissa määritellään mitä valmismatkalla tarkoitetaan ja mitä tietoja matkanjärjestäjän on matkustajalle annettava matkan sisällöstä, matkustaja-asiakirjoista, oleskelua koskevista terveysmääräyksistä sekä sopimuksen ehdoista. Myös valmismatkojen markkinointia säädellään laissa, markkinoinnissa on tuotava esille sopimusehdot ja matkaa koskevat tiedot.
Laki määrittelee matkanjärjestäjän välittäjän vastuuta, eli välitettäessä muiden palveluita matkanjärjestäjä on vastuussa siitä, että kuluttajalle annettu tieto matkasta tai palvelusta pitää paikkansa. Laissa määritellään myös niin matkanjärjestäjän kuin kuluttajankin peruutusehdot ja mahdolliset oikeudet ja velvollisuudet korvauksiin matkan peruuntuessa.
Matkanjärjestäjällä on myös avustamisvelvollisuus mikäli matkustaja sairastuu tai loukkaantuu matkalla. Niin ikään laissa on määritelty milloin hinnan muutokset ovat mahdollisia.
Lakia sovelletaan valmismatkan markkinointiin ja valmismatkaa koskevaan sopimukseen, silloin kun matkan tarjoaa matkailupalveluksia päätoimisesti järjestävä tai välittävä elinkeinonharjoittaja vastiketta vastaan ja kun matka kestää yli 24 tuntia tai sisältää majoituksen yön aikana.
Kuluttajansuojalaki
Kuluttajansuojalaki koskee kulutushyödykkeiden tarjontaa, myyntiä ja muuta markkinointia elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Laissa on kattavasti säännelty markkinointi, sopimusehtojen sovittelu ja tulkinta, kulutusluotot ja kuluttajapalvelusopimukset. Laki koskee myös kulutushyödykkeiden välitystä.
Kuluttajansuojalain säännökset ovat pääsääntöisesti pakottavia lain säännöksiä. Tällä tarkoitetaan sitä, että elinkeinon harjoittajan ja kuluttajan välinen sopimus ei päde mikäli se antaa kuluttajalle huonomman suojan kuin kuluttajansuojalaki. Pätemättömien säännösten tilalla sovelletaan kuluttajansuojalakia.
Etämyynti
Etämyynnillä tarkoitetaan kulutushyödykkeiden tarjoamista ja markkinoimista suoramyynnillä tai tietoverkon avulla. Uudet etämyyntisäännöt koskevat elinkeinonharjoittajan tiedonantovelvollisuutta ja kuluttajan oikeutta peruuttaa sopimus. Jo ennen sopimuksen syntymistä, tulee kuluttajalle antaa tiedoksi elinkeinonharjoittajan yhteystiedot, tuotteita koskevat tiedot sekä toimitusehdot. Etämyynnissä kuluttajalla on 14 päivän peruuttamisoikeus, lisäksi elinkeinonharjoittaja on pääsääntöisesti velvollinen korvaamaan peruuttamisesta kuluttajalle aiheutuneet kulut.
Tietosuoja
Tietosuojalla tarkoitetaan sitä, että rekisteröidyn, kuten esimerkiksi sähköisen kaupan asiakkaan, henkilötiedot ovat sähköisen kaupan rekisterissä oikein, eikä niitä käytetä tai luovuteta edelleen vastoin rekisteröidyn lupaa. Henkilötietoja ovat henkilön nimi, osoite, ikä, sukupuoli ja kaikki muut henkilön ominaisuuksia ja elinolosuhteita kuvaavat tiedot. Henkilötunnusta saa käyttää vain jos asiakas on antanut siihen luvan. Muussa tapauksessa henkilötunnuksen käyttö on kuluttajakaupassa sallittu ainoastaan luotonannossa, perinnässä ja vuokraustoiminnassa. Arkaluontoisia tietoja kuten etninen alkuperä, uskonto, yhteiskunnallinen ajattelu tai seksuaalinen suuntautuminen, ei saa käsitellä.
Henkilötietolaki sisältää yleiset säännökset henkilötietojen keräämisestä, tallettamisesta, käytöstä, luovuttamisesta, siirrosta, säilyttämisestä, hävittämisestä ja muusta käsittelystä. Koska sähköisessä kaupankäynnissä henkilötietoja käsitellään automaattisen tietojenkäsittelyn avulla tulee henkilötietolakia noudattaa. Sähköisen kaupan harjoittaja on lain mukaan rekisterinpitäjä, joka näin ollen vastaa henkilötietolain tietosuojaperiaatteiden toteutumisesta omassa yrityksessään. Suomen henkilötietolaki koskee suomalaista yritystä siinäkin tapauksessa, että yrityksen käyttämä palvelintietokone olisi jossakin muussa maassa.
Muotovapaus
Yritysten välisessä kaupassa vallitsee muotovapaus, mikä tarkoittaa sitä, että laki ei määrää sopimuksen muotoa vaan yritykset voivat tehdä sopimuksensa parhaimmaksi katsomallaan tavalla ja heille sopivassa muodossa. Tämä tarkoittaa, että sopimus voidaan tehdä myös suullisesti tai sähköisesti.
Yritysten välisessä kaupassa vallitsee myös sopimusvapaus mikä tarkoittaa sitä, että osapuolet voivat vapaasti päättää sopimuksiensa oikeuksista ja velvollisuuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti